Referenssitarina: Helsingin yliopisto

Kuva: Ari Aalto / Helsingin yliopisto

”Käyttöönotto meni aivan sukkana!” – Helsingin yliopisto vakuuttui Avalon sujuvuudesta

Helsingin yliopisto on monimuotoinen ja suuri organisaatio, jonka taloushallinnon prosessien on toimittava virheettömästi jokaisena päivänä. Kun aiempi ratkaisu alkoi aiheuttaa haasteita manuaalisen työn ja epävarmuuden vuoksi, yliopisto lähti etsimään modernia kumppania sujuvoittamaan maksuliikennettään osana laajempaa järjestelmäkokonaisuuttaan, johon kuuluvat muun muassa toiminnanohjausjärjestelmä SAP ja  henkilöstöhallinnon ja palkanmaksun ohjelmisto Personec F. Helsingin yliopistolta asiakastarinaan osallistuivat Heli Hiekka-aho ja Nina Jokinen.

Helsingin yliopisto logo

Haasteena manuaalinen työ ja epävarmuus


Ennen Avaloa yliopiston taloushallinnossa painittiin manuaalisen työn ja järjestelmäepävarmuuden kanssa. Erityisesti integraatioiden takkuilu ja yllättävät muutokset käyttöoikeuksissa söivät asiantuntijoiden aikaa.


”Aamulla konetta avatessa sai aina jännittää, mitä tänään on vastassa. Esimerkiksi ulkomaanmaksujen palautteiden kanssa jouduimme tekemään valtavasti manuaalista korjaustyötä, kun automaatio ei toiminut", kuvailee Helsingin yliopiston asiantuntija Heli Hiekka-aho.

Valintakriteerit: Tekniikka ja tietoturva edellä


Yliopisto asetti uudelle järjestelmälle tiukat vaatimukset. Julkishallinnon toimijana kustannustehokkuus oli keskiössä, mutta samalla teknisen suorituskyvyn ja tietoturvan oli oltava huippuluokkaa. Tärkeää oli löytää kumppani, joka pystyy tarjoamaan modernin REST API-rajapinnan integraatiotiimin toiveiden mukaisesti.


Maksuliikenteessä korostuu myös luottamus. Yliopisto arvostaa Avalon kykyä pitää tietoturva jatkuvasti ajantasaisena, mikä on kriittistä suurten rahavirtojen hallinnassa.


"Maksuliikenteen on toimittava joka päivä, ja tietoturva on siinä itsestäänselvyys, jonka on oltava kunnossa. Meillä on täysi luottamus siihen, että Avalo huolehtii tästä", toteaa Helsingin yliopiston Nina Jokinen.


Kuva: Tuomas Uusheimo / Helsingin yliopisto


Sujuva käyttöönotto paineen alla


Helsingin yliopisto vakuuttui Avalon selkeydestä heti ensiesittelystä alkaen. Sekä demo että sitä seurannut käyttöönottoprojekti olivat kokonaisuudessaan sujuvia ja vakuuttavia. Prosessia täydensi Avalon osaava projektitiimi, jonka nopeat ja selkeät vastaukset takasivat onnistuneen lopputuloksen.


Järjestelmän vaihto ajoitettiin haastavaan ajankohtaan eli tilinpäätöksen kynnykselle. Tiukasta aikataulusta huolimatta projekti eteni Avalon ohjauksessa täsmälleen suunnitellusti. 



"Käyttöönotto meni aivan sukkana! Saimme Avalolta selkeät aikataulut, joiden avulla pysyimme kiireenkin keskellä tavoitteessa", Nina muistelee.


Osaava tuki ja modernit prosessit


Yhteistyön myötä arki on helpottunut: manuaalinen korjaustyö on jäänyt historiaan ja tuki on aina saavutettavissa. Erityistä kiitosta saa Avalon asiantunteva ja helposti lähestyttävä tiimi.


"Vastaukset tulevat nopeasti ja ne ovat oikeita. Siellä on töissä todella mukavia ja helposti lähestyttäviä ihmisiä, joiden kanssa on helppo asioida. Eihän maksuliikenne ole mitään ydinfysiikkaa, Avalon demon nähtyämme totesimme että Avalo on oikea valinta", Heli summaa.


Jätä yhteydenottopyyntö!

Avalosys Oy

Osoite

Naulakatu 3, 33100 Tampere

* Pakolliset kentät

Avalosys Oy

Yritykseltämme löytyy runsaasti referenssejä pohjoismaista ja muualta maailmasta.

Monet yritykset ja yhteisöt luottavat jo ohjelmistoomme.